Seuraa sivustosi kävijöitä tunti- tai päivätasolla

Seuraa sivustosi kävijöitä tunti- tai päivätasolla

Perusmuodossaan Google Analytics seuraa käyttäjien sivulatauksia ja esittelee niiden kokonaismääriä halutulta aikajaksolta jaoteltuna jonkin ensisijaisen mittasuhteen (primary dimension) avulla. Yleensä tässä tarkastellaan eri kanavien tai kampanjoiden synnyttämän liikenteen ja konversioiden määrää.

Muokatuilla raporteille (custom reports) voi kuitenkin tarkastella sivustonsa käyttämistä esimerkiksi vuorokaudenajan tai viikonpäivän mukaan. Näiden raporttien avulla on helpompi lähteä tavoittelemaan parasta ajankohtaa sähköpostimarkkinoinnilleen.

Ota käyttöösi tunti- ja viikonpäiväkohtaiset muokatut raportit

Google Analyticsissa custom raportin jakaminen on hyvin helppoa. Käytännössä raportti avataan linkillä ja siinäpä se.

Mutta koska mikään ei ole ikinä ihan niin helppoa, tein seikkaperäiset ohjeet, joita seurata:

  1. Kirjaudu ensin sisään Google Analytics -tiliisi
  2. Avaa sitten ensimmäinen raportin jakolinkeistä (toistat myöhemmin toimenpiteet toisen raportin osalta):
  3. Liitä raportti ensin ihan mihin tahansa näkymään ja klikkaa ”Luo”
  4. ”Muokkaa” raporttia sivun oikeasta yläosasta
  5. Valitse raportin alaosasta ”Kaikki tähän tiliin liitetyt näkymät” ja paina ”Tallenna”
  6. Avaa sitten toinen raportin jakolinkki ja toista toimenpiteet 3-5

Näin raportit ovat käytössäsi tarkastellessasi minkä tahansa sivuston tai näkymän dataa. Löydät raportin käyttöliittymän vasemman laidan navigaatiosta.

Ja tässä vielä raporti kätevästi omana listanaan: